Suomen valtion ja neljän säätiön yhteisesti perustama Uudet klassikot – Nya klassiker -rahaston haku järjestetään syykuussa. Tuki kohdennetaan esittäville taiteille.
Uudet klassikot -rahaston tarkoituksena on tukea suomalaisen taiteen kentällä asemansa jo vakiinnuttaneiden taidealan toimijoiden työskentelyn ja kasvun edellytyksiä.
Erityisenä tavoitteena on
- Tukea taiteen asemaa ja merkityksellisyyttä yhteiskunnassa korostamalla myös taiteen vastaanottajien kokemusta.
- Kannustaa organisaatioita ja niissä toimivia taiteilijoita hallinnolliset rajat ja rahoitusmuotojen rajat ylittävään yhteistyöhön.
- Parantaa taiteellisen tuotannon kustannustehokkuutta kasvattamalla teosten ja tuotantojen elinkaarta, yleisömääriä, levinneisyyttä ja tunnettavuutta.
Uudet klassikot -rahasto tukee suomalaisen taiteen ja sen rahoitusjärjestelmän uudistumista. Rahoituksen erityispiirteenä on lipunmyyntitulon käyttäminen apurahan lopullisen määrän mittarina.
Kuka voi hakea?
Hakukelpoisia ovat vuonna 2024 tai 2025 Taiteen edistämiskeskuksen taidealakohtaista toiminta-avustusta saavat esittävän taiteen yhteisöt. Festivaali- ja residenssiavustuksen saajat eivät ole hakukelpoisia.
Esittävällä taiteella tarkoitetaan yleisölle suunnattua teatteri-, sirkus- ja tanssitaiteen, musiikin ja muuta tietyssä hetkessä tapahtuvaa elävää taiteellista esitystoimintaa siten kuin esittävän taiteen edistämisestä annetun lain (1082/2020) 1 §:ssä säädetään.
Hakukelpoisia eivät ole:
- julkisyhteisöt
- kulttuurin valtionosuuden piirissä olevat toimijat
- kansalliset taidelaitokset.
Mihin tarkoitukseen tukea voi hakea?
Tukea haetaan yksittäiselle tuotannolle. Tuotannolla tarkoitetaan taiteellisesti jäsentyvää kokonaisuutta, joka on toistettavissa. Tuotanto voi olla esimerkiksi yksittäisen teoksen tai esityksen esillepano, useamman esityksen kiertävä sarja tai jokin muu taiteelliseen
esitystoimintaan liittyvä taiteen ja yleisöjen vuorovaikutusta edistävä toteutus.
Kohdetuotanto voi olla aiemmin esitetty tai uusi ensi-ilta. Tuotannon ensi-illan ei tarvitse olla vuoden 2026 aikana. Tukea voi käyttää kohdetuotannon toteuttamiseen ja hakijan muun toiminnan edistämiseen hakijan suunnittelemalla tavalla.
Myönnetyn tuen käyttötarkoitusta ei voi muuttaa. Hakijalla voi olla samanaikaisesti myös muuta toimintaa, mutta tukea voi hakea vain yhteen kohdetuotantoon.
Tuen laajemmat vaikutukset
Kohdetuotanto on toteutettava yhteistyössä vähintään yhden valtionosuuden piirissä olevan esittävän taiteen toimijan tai kansallisen taidelaitoksen (ml. Yleisradio/RSO) kanssa.
Myös muut tahot, kuten esimerkiksi festivaalit, voivat osallistua yhteistyöhön edellä mainittujen rinnalla.
Yhteistyön luonnetta tai laajuutta ei ole rajattu. Osapuolten keskinäiset velvoitteet ja pääsylippujen hinnoittelu ovat niin ikään vapaasti sovittavissa. Kyseessä voi olla yhteistuotanto, vierailuesitykset taikka muu taloudellinen tai taiteellinen yhteistoiminta.
Millaista tukea voi hakea?
Tuen lopullinen määrä perustuu kohdetuotannon pääsylipputuloihin. Pääsylipputulolla tarkoitetaan tukikaudella yleisöltä suoraan saatavaa myyntituloa, josta on vähennetty palvelumaksut. Esimerkiksi apurahat, avustukset tai sponsoritulo eivät ole yleisöltä suoraan saatavaa myyntituloa. Laskennalliseen osaan eivät oikeuta myöskään Taidetestaaja-näytökset tai muut säätiöiden kokonaisena ostamat esitykset.
- Perusosa on 10 000–60 000 euroa kohdetuotannon laadusta ja laajuudesta sekä hakijan edellytyksistä riippuen. Perusosa maksetaan yhden kerran, yhdessä erässä.
- Laskennallinen osa on yhtä suuri kuin pääsylipputulot. Laskennallinen osa koko tukikaudelta yhteensä on kuitenkin korkeintaan viisi kertaa Perusosa.
Tukikausi alkaa 1.1.2026. Viimeinen tuettava puolivuosikausi päättyy 31.12.2030.
Yleistä: maksatus ja raportointi
Perusosa maksetaan myöntöpäätöstä seuraavan joulukuun ensimmäisenä päivänä.
Tuensaaja raportoi laskennallisen osan perusteena olevat tulot kalenteripuolivuosittain:
- 30. kesäkuuta päättyvä puolivuotiskausi raportoidaan heinäkuun aikana (7.8. mennessä)
- 31. joulukuuta päättyvä puolivuotiskausi raportoidaan tammikuun aikana.
Laskennallinen osa maksetaan syyskuun tai maaliskuun ensimmäisenä päivänä edellyttäen, että edeltävän puolivuotiskauden raportti on vastaanotettu ja hyväksytty.
Miten tukea haetaan?
Tukea haetaan sähköisellä lomakkeella.
Haku aukeaa 1.9.2025 ja päättyy 15.9.2025, klo 16.00. Tieto tukipäätöksistä julkaistaan marraskuun puoliväliin mennessä rahaston verkkosivustolla. Tuensaajille ilmoitetaan myönnetystä tuesta suoraan sähköpostitse.
Hakemukseen tulee liittää:
- hankkeen toimintasuunnitelma (enintään 4 sivua)
- hakijan viimeisin hyväksytty tilinpäätös ja mahdollinen toimintakertomus
- kullekin vuodelle jaksotettu budjetti, jonka tulopuolella ilmenevä Uudet klassikot -rahaston tuki perustuu realistiseen arvioon myyntituloista
- aiesopimus tai muu tieto suunnitellusta yhteistyöstä ja sen luonteesta.
Hakemukseen voi liittää myös muuta sellaista tekijöitä, teoksia ja tuotantoa koskevaa liitemateriaalia, jonka hakija katsoo tarpeelliseksi.
Miten hakemus arvioidaan?
Hakemuksia arvioitaessa käytetään laajennettua vertaisarviointia. Erityistä merkitystä annetaan
- taiteelliselle laadulle
- tämän hakuilmoituksen ensimmäisessä kappaleessa mainituille Uudet klassikot -rahaston erityisille tavoitteille
- tuotannollisen ja taloudellisen suunnitelman uskottavuudelle
- alueellisille ja kielellisille näkökohdille
- sille, että yhteistyön ehdot ovat kaikkien siihen osallistuvien kannalta kohtuulliset.
Huomioithan myös:
Rahoitetun tuotannon ensi-illan ei tarvitse olla myöntövuotta seuraavan vuoden aikana, vaan milloin tahansa tukikauden aikana. Varaa riittävästi aikaa hankkeen suunnitteluun.
- Aiempi Uudet klassikot -apuraha ei estä uuden apurahan saamista, eikä uusi apuraha estä jo aiemmin saadun apurahan laskennallisen osan maksatuksen jatkumista. Jos olet saanut Uudet klassikot -apurahan aiemmin, kerro työsuunnitelmassa lyhyesti aiemman apurahahankkeen vaihe, sekä sen suhde uuteen haettavaan apurahaan.
- Yhteistyökumppaneita hankkeessa voi olla yksi tai useita. Jos tuotannolle suunnitellaan useita esityspaikkoja, suunnittele ja aikatauluta hankkeen kiertäminen realistisesti.
- Mahdollinen vierailutoiminta voi suuntautua myös ulkomaille. So. laskennalliseen osaan oikeuttaa myös lipunmyynti ulkomailla, sikäli kun myynnistä on osoittaa hyväksyttävä dokumentaatio.
- Varmista yhteistyökumppaneiden kanssa sopimusta laatiessasi, että sopimus huomioi reilun taloudellisen jaon myös laskennallisen osan osalta sekä mahdollisten peruutusten varalta.
- Valmistaudu ajoissa myös laskennallisen osan raportointiin ja varmista sopimuksissa, että saat yhteistyökumppaneiltasi raportointia varten tarvittavan lipunmyyntidokumentaation.